Ropo Capitalin Mikko Uotinen: ”Kun digitaalinen maksaminen yleistyy, laskut maksetaan saman tien”

Ropo Capitalin kautta kulkee yli 50 miljoonaa laskua vuosittain. Noin puolet laskuista on jo digitaalisia. ”Ihmiset haluavat hoitaa juoksevat asiat, myös laskujenmaksun, nopeasti ja vaivattomasti ajasta ja paikasta riippumatta”, sanoo Ropo Capitalin asiakkuusjohtaja Mikko Uotinen.

Jaa

”Kun digitaalinen maksaminen yleistyy, laskut maksetaan saman tien tai viimeistään eräpäivänä. Sähköisen laskun kun voi maksaa helposti mobiililaitteella vaikkapa bussimatkalla tai ruokatunnin aikana.”

Näin sanoo Suomen johtavan laskun elinkaaripalveluiden tarjoajan, Ropo Capitalin asiakkuusjohtaja Mikko Uotinen, jolla on näköalapaikka suomalaiseen laskutukseen. Ropo Capitalin kautta kulkee nimittäin yli 50 miljoonaa laskua vuosittain. Kuopiossa päämajamaansa pitävä Ropo vastaa laskun koko elinkaaresta. Toiminta perustuu pitkälle automatisoituun kokonaisuuteen, johon sisältyy koko prosessi laskujen lähetyksestä reskontran hoitoon, saatavien hallintaan ja rahoitukseen.

Mikko Uotisen mukaan digitaalisuuden kasvu on vaikuttanut myös suomalaisten laskutusoperaattorien toimintaan. Digitaalisuus on tehnyt prosessista entistä tehokkaamman.

”Ilmastotietoisuus näkyy jo yritysten ja kuluttajien toiminnassa. Digitaalisuuden trendi on jatkuvasti kasvava – käyttäjäystävällisyyden ja tehokkuuden lisäksi sähköiset kanavat mahdollistavat aiempaakin tarkemman datan ja statistiikan. Raportointi ja seuranta voidaan viedä ihan uudelle tasolle”, Uotinen sanoo.

Lue myös: Ropo Capital ja Ruotsista lähtöisin oleva digiposti Kivra yhteistyöhön

Kivra tukee digitaaliseen laskutukseen siirtymistä

Ropo Capitalin kautta kulkee keskimäärin yhtä paljon digitaalisia ja paperisia laskuja. Eniten digitaalisia laskuja vastaanottavat kaupunkien keskustoissa asuvat suomalaiset. Heistä enää noin 12 prosenttia saa vielä paperilaskuja. Vastaava luku on maaseudulla 30 prosenttia ja taajamissa 60 prosenttia.

Isoissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa digitaalisten laskutuskanavien käyttö on siis pidemmällä kuin muualla Suomessa. Uotisen mukaan tämä voi johtua siitä, että elämä kaupungeissa on hektisempää.

”Ihmiset haluavat maksaa laskun, kun siihen löytyy sopiva aika.”

Uotisen mukaan yksi Ropo Capitalin tehtävistä yritysten laskutuksesta huolehtimisen lisäksi on helpottaa ihmisten arkea ja tukea laskutuksen siirtymistä uudelle, kokonaan digitaaliselle aikakaudelle. Digipostilaatikko ja -asiointipalvelu Kivra on apuna tämän tavoitteen saavuttamisessa. 

”Haluamme nostaa laskutuksemme sähköisyysastetta. Kivra vastaa vallalla olevaan kuluttajatrendiin, jossa ihmiset haluavat hoitaa juoksevat asiat, myös laskujenmaksun, nopeasti ja vaivattomasti ajasta ja paikasta riippumatta”, Uotinen jatkaa.

Lue myös: Kivran Ville-Veikko Laukkanen: Yritysvastuullisuus on johtamista, ekotekoja ja kestäviä palveluja

Automatisoitu prosessi toimii

Uotinen sanoo, että mitä isompi yritys, sitä halukkaampi se on usein myös digitalisoimaan laskutustaan ja kokeilemaan uusia jakelukanavia laskunvälityksessä. Ropo Capitalin asiakkaisiin kuuluvat laskuttavien yritysten lisäksi laskujen vastaanottajat.

”Molemmille asiakasryhmillemme on tärkeää, että laskut kulkevat ajallaan ja virheettömästi. Kivran prosessi on erittäin hyvin automatisoitu, joten kuluttajalla on aina käytössään kaikki saatavilla oleva informaatio.”

Uotisen mukaan Ropo Capitalin asiakkaat kyselevät eniten juuri laskutuksen oikeellisuuteen ja läpimenoaikaan liittyviä kysymyksiä.

”Prosessiemme on oltava mahdollisimman tehokkaita ja nopeita. Myös kanavan on oltava sellainen, että laskun voi maksaa nopeasti. Kivra antaa hyvää buustia digitalisuuden kasvulle.”

Julkinen hallinto voisi enemmän ohjata kuluttajia

Uotinen kertoo, että Suomi on digitaaliseen laskutukseen siirtymisessä esimerkiksi Ruotsia ja Viroa jäljessä. Koko Eurooppaan verrattuna digitaalinen laskutus on Suomessa hyvällä mallilla.

Uotisen mukaan julkisen hallinnon pitäisi Suomessa ohjata kuluttajia entistä enemmän sähköisten kanavien pariin. Näin toimitaan Ruotsissa, jossa julkinen hallinto on vahvemmin ohjannut kuluttajia digitaalisiin kanaviin. Esimerkiksi Kivralla on Ruotsissa lähes neljä miljoonaa käyttäjää.  

”Tämä nopeuttaisi kuluttajien siirtymistä sähköisten palvelujen pariin myös Suomessa.”

Uotinen on kuitenkin tulevaisuuden suhteen toiveikas.

”Luonnonsuojelun näkökulmat ovat viime vuosina korostuneet suomalaisten elämäntavoissa. Uskon, että myös koronaepidemian aikakaudella ihmiset havahtuvat yhä enemmän siihen, millaisia vaikutuksia tavoillamme kuluttaa ympäristöä on.”

Lue lisää: Kivran perustaja Stefan Krook pohjaa businessideansa vastuulliseen sijoittamiseen ja ilmastovastuullisiin arvoihin

Koronaepidemia näkyy laskujenmaksussa kesällä

Koronaepidemia on näkynyt myös Ropo Capitalin toiminnassa. Asiakaspalveluun on tullut yhteydenottoja enemmän kuin aiemmin.

”Näyttää siltä, että koronan vuoksi yritysten ja kuluttajien maksuvaikeudet lisääntyvät ja maksuaikoihin tarvitaan joustoa”, Mikko Uotinen arvioi.

Hänen mukaansa Ropo Capital onkin tullut tilanteessa asiakkaitaan vastaan: keventänyt perintäkuluja ja aktivoinut ennakoivaa maksusuunnittelua.

”Seuraamme tilannetta viikko kerrallaan. Koronan vaikutukset yritysten ja kuluttajien laskunmaksussa näkyvät todennäköisesti konkreettisesti tulevan kesän aikana.”

Sovitaanko tapaaminen?

Antamalla asiakkaillesi vapauden valita Kivran, yrityksesi säästää sekä laskutuskustannuksissa, pienentää hiilijalanjälkeään että lisää asiakaspysyvyyttä. Kivrassa yrityksesi on asiakkaan arjessa aina läsnä. Jätä yhteydenottopyyntö niin palaamme asiaan.

Jaa

tai