Kivran, F-liigan ja Tiketin lippukampanja tuotti komeat 4000 euroa – koko potti vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaan

Summa paljastettiin keskiviikkona 25.5.2022 F-gaalassa.

Jaa

Kivra, F-liiga ja Tiketti lanseerasivat ennen playoff-pelejä hyväntekeväisyyskampanjan kevään ratkaisupeleihin: jokaisesta Kivraan ladatusta F-liigaan ostetusta lipusta lahjoitettiin 50 senttiä vähävaraisten lasten ja nuorten liikuntaan.

– Yhteistyö sekä F-Liigan että Tiketin kanssa on ollut meille hieno juttu ja ne on otettu loistavasti vastaan myös kuluttajien parissa. Yhteistyön aloituksesta saakka arvomme kohtasivat ja halusimme lähteä luomaan parempia tapahtumakokemuksia F-Liigan peleissä ja samalla tukea perheiden arkea. Yhteistyön tavoitteeksi asetettiin sujuvien tapahtumaelämysten lisäksi vähävaraisten lasten ja nuorten liikunnan tukeminen. On hienoa päästä julkistamaan kevään kampanjan lahjoitus ja samalla olemme iloisia yhteistyön jatkumisesta F-Liigan kanssa tiiviisti myös jatkossa, Kivra Oy:n toimitusjohtaja Ilari Abdeen iloitsee.

4000 euroa lahjoitettiin Salibandyn Tuki -Säätiölle, josta se jyvitetään eteenpäin vähävaraisten lasten ja nuorten liikkumiseen.

F-liigan ja Kivran yhteistyö on hyödyttänyt myös muuten salibandyjännäreitä. Kaikki katsojat, joilla on ilmainen Kivra-sovellus ladattuna puhelimeensa, saavat Tiketin kautta ostetut otteluliput täysin ilman toimitusmaksuja ja automaattisesti toimitettuna Kivraan. Katsojat säästävät siis jokaisessa lipussa ja jokaisella ostolla, sillä Kivra on ainoa ilmainen toimituskanava Tiketin kautta ostetuille lipuille.

Yhteistyö on ollut niin hedelmällistä, että keväällä alkanut yhteistyö jatkuu myös ensi kaudella.

– Kivran kanssa solmittu yhteistyö on erinomainen esimerkki siitä, miten pienillä yksittäisillä teoilla on vaikutusta laajempaan kokonaisuuteen. Jokaisella Kivraan ladatulla F-liigan ottelulipulla luodaan edellytyksiä helpottaa arjen hallintaa ja osallistua vähävaraisten lasten liikkumisen tukemiseen. Yhteinen arvomaailma on helppo jakaa, F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen kiittelee.