Kehitämme Kivrassa maksamisen kokemusta entisestään
22.10.2025
Digipostipalvelu Kivra tekee arjesta entistä helpompaa. Jatkossa Kivraan saapuneiden laskujen maksaminen onnistuu entistä vaivattomammin. Uudistus yksinkertaistaa maksuprosessin niin, että kuluttajan tarvitsee tunnistautua vain kerran maksamisen yhteydessä. Maksamisen kokemus Kivrassa on siis samanlainen kuin esimerkiksi verkkokaupassa maksettaessa. Näin laskujen hoitaminen onnistuu turvallisesti ja nopeasti, ilman turhia vaiheita.
Yksi tunnistautuminen – sujuvampi käyttökokemus
Aiemmin laskujen maksaminen ensimmäisellä kerralla on edellyttänyt kahta vahvistusta. Nyt prosessia on kuitenkin virtaviivaistettu: kun tunnistautuminen tehdään kerran, maksut voidaan suorittaa turvallisesti ja vaivattomasti. Tämä säästää aikaa ja tekee palvelun käytöstä miellyttävää.
“Haluamme jatkuvasti parantaa Kivran käyttökokemusta ja tuoda palveluumme ratkaisuja, jotka aidosti helpottavat arkea. Uuden ominaisuuden myötä maksaminen on samalla turvallista ja huomattavasti aiempaa selkeämpää. Kuluttaja hoitaa laskunsa samalla tavalla kuin verkkokaupassa maksaessaan”, kertoo Kivran teknologiajohtaja Tony Träskelin.
Kivrassa maksut vahvistetaan turvallisesti pankin tunnusluku- tai pankkisovelluksen avulla. Maksaminen tapahtuu EU-laajuisen PSD2-maksupalveludirektiivin mukaisia maksamisen rajapintoja hyödyntäen pankkien ja Kivran välillä.
Kivraan toimitetut laskut maksetaan ajoissa ja hyvin muihin sähköisiin kanaviin verrattuna
Ropon teettämän kyselyn mukaan Kivraan toimitetut laskut avataan ja maksetaan melko nopeasti. Kivra erottui muista kanavista tarjoamalla yrityksille ja kuluttajille kokonaisvaltaisimmat hyödyt, kuten laskujen toimituksen ja postin kokoamisen yhteen paikkaan. Kivra oli lisäksi toiseksi nopein laskujen hoitamisen kanava.
Laskujen ja muun viestinnän toimituskanavan valinnalla on suuri merkitys laskuttajan kokonaiskustannuksiin. Haluammekin tarjota asiakkaillemme digitaalisia maksuratkaisuja, jotka parantavat asiakaskokemusta ja nopeuttavat laskujen maksamista.
Tehokkaampi laskutus ja viestintä, joka sitouttaa asiakkaita
Kun maksaminen ja viestintä tapahtuvat samassa palvelussa, asiakkaan sitoutuminen kasvaa. Kivra mahdollistaa paitsi laskujen maksamisen myös jatkuvan vuorovaikutuksen asiakkaan kanssa turvallisessa ympäristössä. Yritykset hyötyvät esimerkiksi toimitusraporteista, nopeammista maksuista ja pienemmästä hallinnollisesta työstä.
Kivra onkin erinomainen vaihtoehto yritysten laskutuskanavaksi, sillä Kivran kautta on helppo hoitaa myös muuta asiakasviestintää kuin laskutusta. Kun kuluttajille tarjotaan selkeä ja turvallinen tapa hoitaa laskunsa, se heijastuu suoraan yrityksen asiakaskokemukseen. Kivra auttaa yrityksiä rakentamaan digitaalisen, turvallisen ja vastuullisen viestintäkanavan, joka tekee arjesta yksinkertaisempaa – sekä yrityksille että kuluttajille.