Yhä useampi yritys lähettää digipostina laskujen lisäksi myös muuta tärkeää postia
5.3.2025
Digiposti on yleistynyt yhteiskunnassamme kiihtyvällä tahdilla viimeisten parin vuoden ajan. Seuraavan kahden vuoden aikana se tulee syrjäyttämään perinteisenä nähdyn paperisen kirjepostin. Parhaillaan käynnissä oleva Petteri Orpon hallitusohjelman mukainen Digi ensin -hanke tulee muuttamaan viranomaispostin sähköiseksi vuodesta 2026 alkaen, jolloin lähes 400 miljoonaa aiemmin paperitse toimitettavaa kirjepostia kääntyy digipostiksi. Voimme kohta jo puhua, että digiposti on uusi normaali postin vastaanottamisen tapa.
Suomessa digiposti on vielä verrattain uusi tapa toimittaa ja vastaanottaa postia. Vasta muutaman vuoden ajan digiposti on ollut laajasti kansalaisten ja lähettäjien saatavilla. Monet yritykset ja organisaatiot ovat aloittaneet digipostin lähettämisen asiakkailleen laskuista. Laskut ovat olleet verrattain helppo tapa päästä liikkeelle ja saavuttaa nopeita kustannussäästöjä suurien paperitoimitusmäärien vuoksi.